Koira on tapaeläin, Poppikin on sitä hyvin selvästi. Illalla ennen nukkumaanmenoa se saa makupalan, jonka kanssa se kipaisee sängylle ja jyrsii sen samalla kun emäntänsä nauttii iltateetään. Sen jälkeen sanotaan hyvät yöt ja käydään nukkumaan. Tällaisista pienistä tavoista poikkeaminen ei saa Poppia protestoimaan, mutta joskus se menee hieman hämilleen tilanteesta.

Tässä eräänä iltana huomasin iltateetä laittaessani jääkaapissa palan kana-riisirullaa (sellaista koiranmakkaran tapaista), joka minun oli pitänyt laittaa Poppin iltaruuan joukkoon, mutta olin unohtanut. No, eipä hätää, voihan sen nytkin antaa koiralle, tuumin. Poppi söi herkun rasiasta, ja livahti sitten olohuoneeseen leikkimään. Minä lähdin nukkumaan ja kutsuin myös koiran makuuhuoneeseen, se tulikin ja hyppäsi sängylle kantaen jotain lelua syvällä suussaan. Ajattelin että se on taas löytänyt jostain sukkani leluksi itselleen ja käskin irrottamaan. Poppi katsoi vähän ihmeissään, mutta totteli kuitenkin. Ja mitä sainkaan sängylleni? Ison viipaleen kana-riisirullaa. Ai miksikö? No, se iltanamihan syödään joka ilta sängyllä. Olen selvästikin unohtanut kertoa koiralle, että on herkkuja, jotka syödään kupista ja herkkuja, jotka (meillä) saa syödä missä vaan muuallakin.

Siis häh, aiotko sä nyt syödä mun herkun?


Kyllä mä tän tästä putsaan, usko pois.


Puhdasta tuli!